Viikonlopun aikana luin apinanraivolla Tuomas Kyrön hengästyttävän hauskan romaanin 700 grammaa (WSOY, 2009). Kirjoitin kirjasta jopa pitkän arvion, jota en vielä julkaise blogissa, kun yritän kaupata lehtiin.
Kyrö muistelee kirjassaan iki-ihanaa The Cosby Show'ta, joka oli romaanin perheelle viikon ainoa rauhallinen yhteishetki. Olin jo melkein unohtanut koko ohjelman, jota kuitenkin katsottiin 80-luvulla uskollisesti, ehkä sen tarjoaman ehjän perheen mallin vuoksi. Muistan, että opin Cosbyista termin orgaaninen ruoka, joka muuttui sitten myöhemmin arkiseksi luomuksi. Cosbyjen katsominen oli kulttuurista kääntämistä, johon osallistui koko perhe. Kotisohvalla suomalaisten eväiden kanssa sekin muuttui suomalaiseksi kulttuuritapahtumaksi. 80-luvulla ei ollut saatavilla luomuchipsejä.
Tuomas Kyrön proosassa vahvinta on arjen huumori ja tavallisten ihmisten kohtalot. Pettyisin, jos Kyrö tekisi jaritervot ja alkaisi kirjoittaa poliittista satiiria mahtimiehistä. Toistaiseksi hänen strategiansa on ollut jotain paljon ovelampaa ja haasteellisempaa.
Koska kuulun kirjailijan kanssa samaan ikäluokkaan ja olen asunut suurimman osan elämästäni Suomessa, minun ei ole vaikea lukea hänen tiivistä intertekstuaalista ilotulitustaan. Mietin, kuinka suomea hyvin taitavat maahanmuuttajat lukisivat juuri tätä kirjaa. Kyrön kulttuuriset viittaukset ovat niin tarkkoja ja niitä on niin paljon, että kirjan kääntäminen toimivalla tavalla muille kielille olisi äärimmäisen vaativaa. Kuinka esim. käännetään termi roiskeläppäpizza?
Tällaiseen johtopäätökseen tulin arviossani: "Käyttäisin Tuomas Kyrön 700 grammaa maahanmuuttajien suomen kielen viitostason kurssilla oppimateriaalina, esimerkkinä lähihistorian ja populaarikulttuurin laajasta oppimäärästä. Sillä se muualta tullut, joka nauraa tämän romaanin anekdooteille, on taatusti saavuttanut kotoutumisessaan päätepysäkin. Suuremman kulttuurisen lukutaidon vaatiminen olisi perfektionistiseltakin koulutuskoneistolta kohtuutonta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti