tiistai 3. marraskuuta 2009

Jatko-opintoihin ohjaamisesta


Kouluhullulla oli tänään kaksi päällekkäistä vanhempainiltaa. Osallistuin vanhemman lapsen yhteisvalintainfoon, siitäkin syystä, että koen laiminlyöneeni yläasteen vanhempainiltoja ja tämä siirtymävaihe on elämässä tärkeä.

Asumme kaupungissa, jolla on niin paljon valintoja tarjottavana, että niihin saattaa hukkua. Kaikkien koulujen on tuotteistettava itsensä, nyt ammattipuoli tekee sen näyttävämmin kuin lukiot. Aikuisena koen suurempaa sympatiaa ammattikouluja kohtaan kuin mitä tunsin nuorena. Meillä on kotimatkan varrella esim. koko kaupungin tuntema "lehmäkoulu", Ahlmanin koulu, jossa voi maatalousalan lisäksi opiskella myös puutarhuriksi ja ravintolakokiksi. Heidän tapansa markkinoida koulutuksia ulkomaailmalle on kaikkea muuta kuin perinteistä amiskalinjaa - luulen, että Ahlmaniin valikoituu yksilöllisesti ajattelevia, tulevaisuudessa hyvin työllistyviä nuoria osaajia. Menikö kepulaiseksi ylistykseksi? Sorry, ei ollut tarkoitus.

Lapseni tulee suurimmalla todennäköisyydellä hakemaan lukioon, joten meillä ei mietitä vakavasti ammattipuolen mahdollisuuksia. Lukioista jäi infon perusteella sekava, pirstaloitunut ja siirtotehokas mielikuva. On hyvin ahdistavaa ajatella, että pitäisi alkaa preppaamaan lasta 15-vuotiaana yliopiston pääsykokeita varten, tai ainakin harjoittaa demokraattista diktatuuria kurssivalintojen suhteen jo ensimmäisestä päivästä lähtien.

Päässäni soi lapsuusajan virsi Jumalan kämmenellä: "kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on". Entäs ne nuoret, jotka jäävät kesällä odottamaan mahdollisia jämäpaikkoja oppilaitoksista, joihin kukaan muu ei halunnut? Onko siirtotehokkaassa yhteiskunnassa synti pitää välivuosi tai -vuosia, jos ei pääse siihen kouluun, jonne itse tietoisesti haluaa? Onko olemassa nuoria, jotka tahtovat jo tuossa vaiheessa oravanpyörästä ulos?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti